Koronatilannekatsaus 12.7.21 – Kaivohuoneen tartuntaketjut nostavat alueen tartuntalukuja

Keusoten alueen koronatartunnat ovat nousussa. Keusoten alueen ilmaantuvuus on 63 / 100 000 / 14 vrk, joka on selvästi suurempi kuin aikaisemmalla viikolla (41).

Keusoten alueen tartuntalukuja, etenkin Nurmijärven osalta, nostaa tällä hetkellä Kaivohuoneen tartuntaketjut. Luvuissa korostuu etenkin jatkotartunnat.

Viime viikon tartuntaluvuista suurin osa, yli puolet, liittyy Kaivohuoneen tartuntaketjuihin. Kaiken kaikkiaan Kaivohuoneen joukkoaltistumiseen liittyviä tartuntoja on todettu Keusoten alueella 44. Jatkotartunnat rajoittuvat pääosin perhepiiriin. Epidemiaryvästymän laajenemista pyritään rajoittamaan karanteeni- ja testaustoimin.

Viikolla 27 koronatartuntoja todettiin 73 kpl, joka on enemmän kuin viikolla 26 (53 kpl). Tartuntoja on todettu Nurmijärvellä 39, Järvenpäässä 16, Hyvinkäällä 9, Tuusulassa 7 ja Mäntsälässä 2. Pornaisissa ei ole todettu koronavirustartuntoja.

Kaivohuoneen tapauksen lisäksi Keusoten alueella ei ole todettu muita joukkoaltistumisia. Viikolla 27 asetettiin karanteeniin 146 altistunutta henkilöä. Tällä hetkellä karanteenissa on 184 henkilöä (tilanne 12.7.).

EM-kisamatkoihin liittyvät tartunnat ovat vähentyneet, uusia tartuntoja on todettu 4. Viime viikon koronatartunnoista jonkin verran on seurannut muusta matkailusta ja tapahtumiin osallistumisista.

Keusoten alueella on sekventoinnissa todettu Intian Delta -virusmuunnostapauksia EM-kisamatkoihin, Kaivohuoneen ja Ajovarman Järvenpään toimipisteen tapauksiin liittyen. Delta -virusmuunnoksesta näyttää tulevan myös Keusoten alueella, kuten muullakin HUS-alueella, vallitseva virusmuunnos.

Keski-Uudenmaan alueen koronasuosituksia ja -rajoituksia on purettu maltillisesti tartuntamäärien lisääntymisen vuoksi. Tilannetta seurataan aktiivisesti, ja uusista suosituksista ja ohjeista viestitään näiden päivittyessä.

Tehosterokotukset etenevät hyvin, ruuhkaa koronarokotuspuhelimessa

Koronarokotuspuhelin on ruuhkautunut tehosterokoteaikojen siirtämisen ja rokotustodistuspyyntöjen vuoksi. Toivomme, että tehosteaikaa siirretään vain todellisen syyn, kuten sairastumisen takia. Esimerkiksi kesäloman takia siirtoja ei toivota tehtävän, sillä aikoja on tällä hetkellä saatavilla vähän, ja ajan siirto voi lykätä tehosteen saamisaikaa yli suositellun 12 viikon. Suosittelemme tekemään ajan siirron tarvittaessa ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen kautta.

Koronarokotustodistuksen saat Omakannasta. Mikäli se ei onnistu, voi koronarokotustodistuksen tilata myös Keusotesta ensisijaisesti sähköisesti verkkosivuiltamme. Lue lisää tiedotteestamme.

Koronarokotekattavuus on Keusoten alueella 58,9 %. Tehosterokotukset etenevät hyvin. Yli 70-vuotiaista tehosterokotteen on saanut noin 83 %. Ensimmäisen koronarokotteen on alueellamme saanut 120 237 asukasta, ja tehosterokotteen 46 293 asukasta. 40–44-vuotiaiden rokotekattavuus on 74,8 % ja 45–49-vuotiaiden 81,9 %. 25–29-vuotiaista rokotteen on ottanut 38,3 % ja 30-34-vuotiaista 50,6 %. (Tilanne 11.7.)

12–15-vuotiaiden riskiryhmäläisten koronarokotukset ovat käynnissä. Kaikille riskiryhmäläisille on hyvin rokotteita.

Katso tarkemmat tiedot rokotussuunnitelmastamme: keusote.fi/koronarokotukset 

Ulkomaalaista alkuperää olevien koronatartuntojen leviämisen ehkäisemiseen pyrkivät väliaikaiset tartuntatautilain uudet muutokset astuivat voimaan 12.7.

Tartuntatautilakiin on lisätty lainmuutoksella väliaikaisesti uusia säännöksiä, ja pykälät ovat tulleet voimaan 12.7.2021. Tartuntatautilain väliaikaisilla muutoksilla pyritään ehkäisemään ulkomaista alkuperää olevien covid-19-tartuntojen leviäminen Suomeen.

Suomeen saapuvilta henkilöiltä edellytetään luotettavaa todistusta kuuden kuukauden sisällä sairastetusta taudista, saaduista rokotuksista, tai ennen Suomeen saapumista tehdystä negatiivisesta koronatestistä.

Jos Suomeen saapuvalla vuonna 2005 tai sitä ennen syntyneellä henkilöllä ei ole esittää covid-19-testitodistusta, todistusta rokotussarjasta tai sairastetusta taudista, hänen tulee käydä testissä Suomeen saavuttuaan. Jos ensimmäinen testi on negatiivinen, tulee henkilön käydä toisessa covid-19-testissä 72-120 tunnin (3-5 vrk) kuluessa Suomeen saapumisesta.

Lakimuutoksen myötä maahantuloon liittyvät kaksi testikertaa on säädetty rangaistavaksi, ja testeissä käymättömyydestä voidaan sakottaa.

Katso tarkemmat tiedot muutoksista ja poikkeukset (finlex.fi)

Yleisohjeet väestölle koronavirustilanteeseen

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, p. 019 226 0099, 8-16.

Tietoa koronaviruksesta:

Päivitetty 12.7.2021 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi
Vaihde p. 019 711 0000,
ma-pe klo 8-16

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 
Laskutus:

Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694

Operaattorin Telia/CGI tunnus:
003703575029


Verkkolaskulla näkyvä postiosoite / skannauspalvelu:
Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä
003728449694
PL 299
02066 DOCUSCAN