Perhesosiaalityö

Perhesosiaalityössä autetaan perheitä, sekä lapsia että aikuisia, erilaisissa elämän pulmatilanteissa. Ongelmia voivat aiheuttaa esim. perheen sisäiset ristiriidat, työttömyys, taloudellinen tilanne tai päihteet. Asiakkaan ja perhesosiaalityön työntekijän yhteisen arvioinnin jälkeen perheelle järjestetään tukipalveluita joko kunnan omana toimintana tai tarpeen mukaan ostopalveluna. Perhesosiaalityö tekee yhteistyötä tiiviisti muun muassa koulujen, päiväkotien, äitiys- ja lastenneuvolan, perheneuvolan ja aikuisten psykososiaalisten palveluiden kanssa.

Perhesosiaalityön työskentely alkaa, kun perhe itse ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen tai muutoin tulee tiedoksi, että perhe voisi tarvita apua. Yhteydenoton perusteella aloitetaan aina palvelutarpeen arviointi, ellei se osoittaudu heti aiheettomaksi. Arviointia tekemään pyritään valitsemaan aina perheen tilanteen kannalta tarkoituksenmukainen taho. Arvioinnissa voi olla mukana myös muut asiakkaan kanssa työskentelevät ammattilaiset. Tarvittaessa arvioidaan myös perheen kiireellisen avun tarve.

Perhesosiaalityöhön voi ottaa yhteyttä puhelimitse. Yhteystiedot alla.

Perhesosiaalityö
Suutarinkatu 2, Hyvinkään perhekeskus,
05900 Hyvinkää

Yhteydenotto
Puhelimitse ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-13, p. 0400 563 842

Perhesosiaalityö
Yhteiskouluntie 13,
04400 Järvenpää

Yhteydenotto
Puhelimitse ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-13, p. 040 315 2793 

Perhesosiaalityö
Karhukuja 1,
04600 Mäntsälä

Yhteydenotto
Puhelimitse ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-13, p. 040 314 5569

Perhesosiaalityö
Keskustie 2,
01900 Nurmijärvi

Yhteydenotto
Puhelimitse päivystysnumeroon, p. 040 317 4305.

Perhesosiaalityö
Karhukuja 1, 
04600 Mäntsälä

Yhteydenotto
Puhelimitse ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-13, p. 040 314 5569

Perhesosiaalityö

Hyrylän toimipiste
Autoasemankatu 2, 2. krs,
04300 Tuusula
Yhteydenotto
Puhelimitse ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-13, p. 040 314 3301

Kellokosken toimipiste
Kuntotaival 2,
04500 Kellokoski
Yhteydenotto
Puhelimitse ma-to klo 8-15 ja pe klo 8-13, p. 040 314 3301

Päivitetty 4.9.2019 Tulosta

 
 


Sandelininkatu 1, PL 46
05800 Hyvinkää
kirjaamo@keusote.fi

Kuntayhtymän Y-tunnus: 2844969-4

 

 
Verkko-osoite ja tunnus:
OVT tunnus: 003728449694


Operaattorin (CGI) välittäjätunnus: 003703575029
Operaattori CGI Suomi Oy


Paperilaskut:
Keski-Uudenmaan sote ky
Ostolaskujen käsittely
PL 1, 05801 Hyvinkää


Laskujen liitteet lähetetään:
Keski-Uudenmaan sote ky
PL 46, 05801 Hyvinkää