Nuorena monet arjen vaatimukset ja odotukset voivat tuntua suurilta. On normaalia, että mielessä on monia …
Nuoret
Opiskeluhuollon psykologin työnkuvaan kuuluu oppilaiden psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen sekä oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla.
Hankkeen tavoitteina on hoito-, palvelu- ja kuntoutusvelan purkaminen, vaikuttavan sosiaali- ja terveydenhuollon kohdentaminen haavoittuvassa asemassa olevaan väestöön sekä hoitotakuun toteutuminen.
Jokaisessa perheessä nousee esiin erilaisia kysymyksiä ja tilanteita, joihin etsitään vastausta. Olemme keränneet perheitä varten …
Lapsi- ja perhepalvelujen (LAPE) ryhmä yhdistää joukon asiantuntijoita edistämään hyvinvointia ja terveyttä.
Uudistetuissa reaaliaikaisissa chateissa asiakkaille vastaavat Keusoten ammattilaiset arkisin klo 9–11. Tältä sivulta löydät tarkemmat kuvaukset …
Lasta ja perhettä tuetaan ensisijaisesti lapsen omassa kasvuympäristössä.
Jälkihuolto on erityistä tukea itsenäistymässä olevalle sijoitetulle 18–25 vuotiaalle nuorelle.
Lastensuojelun sijaishuolto on lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä oman kodin ulkopuolella.
Jos vanhemmat eivät yhdessä pääse sovintoon lapsen asioista, tuomioistuin voi päättää asiasta. Ennen päätöksen tekoa voidaan pyytää olosuhdeselvitystä vanhempien ja lasten tilanteesta.